17. toukokuuta 2017

Ensimmäinen päivä raviponileirillä


Olin 12.-14.5. kavereideni Nean ja Tiian kanssa raviponileirillä Ilomantsissa, tarkemmin sanottuna Kivilahdessa. Seura oli parasta mahdollista ja oli kiva päästä tutustumaan Tiiaankin ihan livenä, sillä tätä ennen ollaan juteltu ainoastaan puhelimien välityksellä. Leiri oli ikimuistoinen, tuli opittua paljon uutta ja ennen kaikkea pidettyä hauskaa. Kerron leiristä kolmessa eri postauksessa niin, että yhdessä postauksessa kerron aina yhdestä päivästä.

Vasemmalla Vallu, oikealla Mateli
Perjantaina lähdin poikkeuksellisesti jo yhdeltä koulusta ja suuntasin tallille Tiian kanssa. Pakattiin tavarat autoon, jonka jälkeen haettiin erittäin likainen Noppa tarhasta ja hoidettiin se. Tuttuun tapaan oltiin taas hiukan myöhässä aikataulusta, mutta heti ponin ollessa trailerissa, matka kohti innolla odotettua raviponileiriä pääsi alkamaan! Matka ei ollut kovin pitkä, joten saavuttiin kuitenkin leiripaikalle hyvissä ajoin. Otettiin Noppa ulos trailerista ja riisuttiin se pinteleistä sekä loimesta. Vietiin ponit tarhoihin, kunhan muutkin leiriläiset poneineen olivat saapuneet paikalle. Alkuun tarhan pienempi koko hiukan jännitti Noppaa, joka on tottunut monta kertaa suurempiin aitauksiin, mutta se rentoutui äkkiä. Ponit suhtautuivat toisiinsa yllättävän hyvin, eivätkä onneksi mellakoineet ollenkaan. Poneja oli moneen eri makuun, oli pikkuruinen Jussi, suuri Noppa, suloinen Mateli sekä kipakampi tapaus Vallu.

 Vasemmalta oikealle: Jussi, Noppa, Mateli ja Vallu


Ponien syödessä heinää tarhassa, me leiriläiset lähdimme sisälle leiritaloon katsomaan paikkoja sekä purkamaan tavaroita autosta vanhempien kanssa. Vanhempien lähdettyä me menimme sisälle oleskelemaan ja asettumaan taloksi. Yöpymispaikka oli oikein mukava, neljän hengen makuuhuone kera kylpyhuoneen, olohuoneen sekä pienen keittiön. Tilaa oli yllinkyllin, mutta jostain syystä oleilimme lähes koko ajan makuuhuoneessa. Lepäsimme ja juttelimme hetken, jonka jälkeen lähdimme ajamaan poneilla. 


Aluksi otimme kaikki ponit talliin, joka oli oikein ihana ja pieni, mutta kuitenkin tilava. Katsoimme vähän varusteiden sopivuutta, mallina Jussi-poni. Vallullekin katsottiin varusteet valmiiksi, mutta Jussi ja Vallu odottivat vielä hetken karsinoissaan. Valjastimme ponit ja lähdimme ajamaan yksitellen, ensin Nea ja Mateli, sitten minä ja Noppa, meidän jälkeen tuli Tiia ja Vallu ja viimeisenä Jussikin pääsi vetämään kärryjä muutaman kierroksen. Noppa meni yllättävän hyvin ja jaksoi keskittyä vieraasta paikasta ja toisista poneista huolimatta. Purettiin poneilta varusteet pois ja laitoimme ne talliin syömään iltaruokiaan. Itsekin lähdimme sisälle syömään. Illalla vielä noin yhdeksän aikaan kävimme katsomassa, että poneilla on kaikki hyvin ja menimme nukkumaan.

© Nina Laine
 Oletteko te menossa tänä kesänä leireille?

6 kommenttia:

  1. Minustakin oli tosi kivaa nähdä livenä💗 ihan super kiva leiri oli! Ja kiva postaus😇😉

    VastaaPoista
  2. Tuollainen ravileiri kuulostaakin oikein ihanalta! :)

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus! :) Itse olen myös tosiaan menossa Leenun kanssa ravileirille, ja Kuun kanssa sitten ratsastusleirille ;)

    VastaaPoista