3. lokakuuta 2016

Joskus on onnistuttuva

DSC_1268
1.

Pitkään aikaan ei ole postausta kuulunut eikä näkynyt, mutten ole saanut kirjoitettua, koska mitään kummallista ei ole tapahtunut. Monta kertaa olen yrittänyt kirjoittaa jotain, muttei siitä ole tullut mitään. 

Eilen otin kuitenkin kameran mukaan tallille, ja päätin tehdä tuosta kerrasta postauksen. Nyt on pakko sanoa, että Nopalla ei tunnu pulssit enää jaloissa kuin ihan vähän, sekä mun äiti on eläinlääkäri ja on sitä mieltä, ettei Nopalla ainakaan kaviokuumetta ole. Nyt poni on jo paljon virkeämpi ja enemmän oma itsensä kuin muutama viikko sitten.
DSC_1157
2.
DSC_1130
3.
Tallille mennessäni en ollut ihan varma mitä tekisin Nopan kanssa. Alkuun ajattelin vain kävelyttää ja räpsiä kuvia, mutta sitten innostuinkin juoksuttamaan pitkästä aikaa. Päätin jo ponia varustaessani, että tänään mennään edes yksi kierros ilman Nopan takaa kulkevaa narua, jonka avulla saan Nopan takaisin ympyrälle sen yrittäessä tulla luokse. Ja niin mentiinkin, ainakin melkein.
2016-10-02_06-44-17
4.

DSC_1218
5.
Alkuun laitoin tuttuun ja turvalliseen tapaan juoksutusliinan kulkemaan Nopan takaa toisen puolen kuolaimeen kiinni, mutta yritin pitää sen mahdollisimman löysällä. Niin juoksutus sujui hyvin. Käveltiin muutamia ympyröitä kumpaankin suuntaan ja otettiin pienet pätkät raviakin. Meillä on melko vähän tilaa juoksuttaa, eikä laitumellekkaan viitsinyt mennä, koska siellä Noppa olisi halunnut vaan syödä. Ei siis mahduta menemään mitään kovin isoa ympyrää, eikä siksi Noppa mahdu hurjastelemaan, vaikka virtaa riittikin.
Screenshot_2016-10-03-15-46-06
6. Tää on taas sarjassamme jokaisen suosikkikuva, mutta pakko oli laittaa ihan vaan todistusaineistoksi
Sitten yritettiin pelkällä liinalla. Tietenkään siitä ei tullut mitään. Laitoin sitten riimunnarun kiinni toisen puolen kuolaimeen ja narun toisenpään kiinni siloihin, jolloin Noppa varmaan luuli, että sen takaa kulkee edelleen naru. Tuolla tavalla saatiin mentyä yksi kierros ilman, että Noppa tulee luokse. siihen olin tyytyväinen ja lopetettiin juoksutus siltä erää. Mulle jäi hyvä mieli ja tästä on hyvä jatkaa!

Lähdin sitten ottamaan kuvia Nopasta. Se ei ollut oikein kuvaustuulella, mutta sain silti muutamat kivat kuvat.  En myöskään älynnyt vaihtaa tuon otsapannan tilalle sitä hienompaa.
Kertokaahan ihmeessä jos löytyi jokin suosikkikuva!
29973444642_fe1445eef4_c
7. Tää on mun oma suosikki!
DSC_1167
8. Vähän pullakka, mutta on pahempiakin nähty
DSC_1239
9.
DSC_1214
10.

5 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, mutta 7 on mun lemppari myös :D

    VastaaPoista
  2. Mitkä noi suitset oikee on. Eihä meillä oo tommossii xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öö ne on ihan ne mitkä ostettiin joskus maatalousnäyttelyistä :D

      Poista
  3. Kiva, että onnistuitte edes tuon yhden kierroksen, siitä on tosiaan hyvä jatkaa :) Mun ehdoton suosikkikuva on numero 4, vaikka myös 2 ja 9 ovat kivoja!

    VastaaPoista