15. lokakuuta 2015

Treeniä treeniä

Huom!!! Jos herkät silmäsi ei kestä huonolaatuisia kuvia niin jätä koko postaus lukematta!!

Tänään olin yksin tallilla, ja päätin treenata viikonlopun kisoihin. Rakentelin alkuun kaksi estettä, mutta loppujenlopuksi hyppäsin vaan yhtä. Yksin hyppääminen on aika raskasta, kun estettä pitää välillä korottaa tai muuttaa muuten. Kumminki selvisin hyvin, kun Noppa oli hyvällä päällä. 
Alkuun käveltiin pitkät alkukäynnit maastossa, jonka jälkeen ravattiin pellolla muutama ympyrä. Vauhtia kumminkin oli niin paljon, että kostealla pellolla ympyröiden tekeminen ei ollut turvallista, joten siirryttiin hyppäämään.    Alkuun Noppa ei millään olisi halunnut hypätä, mutta kun se suostui hyppäämään, niin sitten se kyllä hyppäsi! Vauhdilla mentiin, välillä esteen ohi ja välillä yli. Esteet olivat noin 35 cm- 50 cm korkeita, joten Noppa pääsi niistä yli vallan mainiosti.  Kamera oli kuvaamassa videota, ja napsin videolta kuvankaappauksia, joten laatu ei ole kovin kummoinen.


Koko näytön kaappaus 15.10.2015 195441.bmp Koko näytön kaappaus 15.10.2015 195510.bmp Koko näytön kaappaus 15.10.2015 195628.bmp Koko näytön kaappaus 15.10.2015 200156.bmp Koko näytön kaappaus 15.10.2015 200212.bmp Koko näytön kaappaus 15.10.2015 200235.bmp Koko näytön kaappaus 15.10.2015 200242.bmp

Lopuksi otin satulan pois, ja hypättiin ilman satulaa. Loppuverkaksi yritettiin mennä ravipuomeja ja pikku ristikoita, mutta vauhti oli aikamoista joten eihän siitä loppuverkasta mitään tullut :D


Koko näytön kaappaus 15.10.2015 200438.bmp
Koko näytön kaappaus 15.10.2015 200448.bmp
Tyylinäyte ravipuomeista
  Koko näytön kaappaus 15.10.2015 200505.bmp Koko näytön kaappaus 15.10.2015 200333.bmp
Koko näytön kaappaus 15.10.2015 200404.bmp


Erinomainen postaus, aikaa käytetty 3 tuntia, siltä näyttää... Kuvat sikinsokin, väärässä järjestyksessä ja eri okoisia, ja tekstiä muutama lause. Mutta jospa tästä nyt on jotain iloa jollekulle. Tässäpä vielä tämä video.

3 kommenttia:

  1. Ompas Noppa söpön näköinen kun se hyppää! :D Kivan näköistä teidän meno!

    VastaaPoista
  2. Hyvä postaus eikä nuo kuvat olleet niin huono laatuisia! :D sulla on mielenkiintoinen blogi, alan lukemaan! :)
    http://laikunseikkailut.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista